Elämää täällä ja tuolla

Viime lukuvuosi oli melko rankka opiskelujen suhteen. Koko vuonna tuli suoritettua noin 90 opintopisteen edestä opintoja, minkä lisäksi tein osa-aikatöitä Lapin yliopiston painossa ja pidin pianotunteja. Koko ajan oli pieni stressitila päällä, mutta se ei oikeastaan haitannut opiskelua. Itse asiassa musta tuntuu, että stressin alla ihminen on tehokkaimmillaan. Tässäkin voi tietysti tulla ylilyöntejä, eikä liiallinen ja jatkuva stressi voi kenellekään olla hyväksi.

Aloin kuitenkin miettiä, että miks mä teen tätä. Miks opiskelen satakymppi lasissa? Miks tuotan esseitä kuin liukuhihnalta ikään? Miks miks miks? Mikä järki tässä on? Voiko mitään oikeasti oppia, jos opiskelee vain tenttiä varten tai jos esseet alkaa vaikuttaa toistensa kopioilta? Onko sellanen opiskelu luovaa ja inspiroivaa? En tiiä. Ei varmaankaan.

Joka tapauksessa stressi sai pohtimaan myös, olenko mä suuntautumassa oikealle alalle. Millainen tulevaisuus mulla on, kun valmistun yhteiskuntatieteiden maisteriks matkailututkimuksesta? Mitä matkailututkimuksen asiantuntija oikeastaan tekee? Yliopiston ja ainejärjestön nettisivuilla tähän löytyy selkeä vastaus. Itsekin kirjoitin aiheesta vahvan ja määrätietoisen tekstin yliopiston opiskelijablogiin. Mistä siis johtuu tämä mun epävarmuus alaa kohtaan? Eikö se sittenkään ole juuri mua varten?

Kun sivuaineopinnot kasvatustieteiden tiedekunnassa tuntui paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma pääaine, aloin harkita pääaineen vaihtoa. Olin saamassa kandin paperit juuri kevääksi ulos, joten nyt olisi paras hetki tehdä vaihdos, jos joskus. Purkauduin Nellille aiheesta puhelimessa ja se sanoi heti siltä istumalta, että voisin hakea maisteriopintoihin paitsi kasvatustieteisiin myös lähemmäs perhettä ja ystäviä eli takaisin Etelä-Suomeen. Suurin osa maisterihauista oli tuolloin kuitenkin jo päättynyt, mutta vielä oli muutama koulu jäljellä. Päätin hakea niin etelään kuin Lappiin. Ja sitten... tattada daa! Piinaavan odotuksen jälkeen posti toi kotiin iloisen kirjeen: "Sinulle on myönnetty opinto-oikeus Jyväskylän yliopistoon kasvatustieteiden tiedekuntaan". Jee! :)

Joten näin se nyt on, folks! Me muutetaan Jyväskylään! Nikolla (hellullani) on opinnot myös jo niin pitkällä, että muutto toiselle paikkakunnalle onnistuu. Ihanaa ihanaa ihanaa! En vois olla onnellisempi! Jyväskylän yliopisto on kasvatustieteiden mekka, minkä lisäksi kaupunki on todella kaunis, viihtyisä, kultturelli ja ennen kaikkea keskellä Suomea! Aivan mahtavaa, nyt on lyhyt matka kaikkialle! Ja kyllä, 300 km Turkuun tuntuu todella lyhyeltä Rovaniemellä asumisen jälkeen :D

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin...
Ihanaa viikonloppua kaikille ja toivottavasti näen teitä rakkaat ystäväni tästä lähtien hieman useammin kuin kerran vuodessa!

-Emilia

Mitä pohjoiskalottien kiertomatkasta jäi käteen?

Meidän reissusta on jo jokunen viikko aikaa, mutta ajattelin vielä tehdä teille tällaisen tiivistelmän matkan kohokohdista. Viimeisin blogipäivitys on Lofooteilta, mutta mitä tapahtuikaan sen jälkeen. Ja joku saattaa tässä kohtaa tietysti ihmetellä, että selvittiinkö me koskaan edes kotiin asti?!?! Voin kertoa, että kyllä me selvittiin. No worries! Lofooteiden jälkeen vain alkoi olla niin kuumottavat paikat miltei käsiin hajoavan auton kanssa, ettei blogin kirjoittaminen ollut loppumatkasta enää ihan ykkösenä mielessä.

Eli mikä tämä autojuttu nyt sitten oli? Noh, auto alkoi pitää melko huolestuttavaa kitinää Norjan vuoristoteillä. Kaikki oli hyvin niin kauan kun ääni kuului vain mutkissa, mutta kun siitä tuli jatkuvaa, alkoi vähän pelottaa tuo jyrkänteiden reunoilla ajelu. Pääteltiin, että ääni kuului vasemman etupyörän laakerista, joka oli jo melko kulunut. Sitten kauhukuvat alkoi pyöriä päässä... Mitä jos pyörä lyö kiinni jossain tiukassa kurvissa ja me syöksytään reunan yli?! Ollaan ihan middle of nowhere... löytääkö kukaan edes meidän ruumiita, jos täällä tömähdetään jonnekin rotkon pohjalle?!? Nimittäin niille tiedoksi, jotka ei ole koskaan Norjassa autolla ajellut, tiet tuolla pohjoisessa ovat kunnon serpentiiniteitä, jotka nousee välillä yli 1000 metrin korkeuteen. Maisemat on kaikessa kiehtovuudessaan todella jylhiä ja vuonoilla ajaminen vaatii kuskilta 110%:sta tarkkaavaisuutta ja hereilläoloa.

Nelli on onneksi hyvä kuski. Ja Nellin mukaan mäkin mitä parhain apukuski, kun osaan olla niin rauhallinen. Ihan hyvä, että se ajatteli niin. En siinä sitten viittinyt sanoa, että en oo rauhallinen, oon vaan kauhusta jäykkänä :D No mutta... Lofooteilta palattiin pikkuhiljaa takaisin kotia kohti. Pyrittiin nukkumaan yöt teltassa, mutta joinain öinä oli niin huono sää, että ihan suosiolla yövyttiin autossa ja annettiin teltan kuivua. Tultiin Norjasta Ruotsin puolelle E10 tietä, joka kulkee Abiskon kansallispuiston halki. Annettiin yhä voimakkaammin kitisevän auton välillä levätä ja jatkettiin itse jalkaisin Abiskon tutkimuskeskuksesta kansallispuiston vaellusreiteille. Siellä oli kyllä hienoa! Tuli sellainen olo, että alueelle olisi ehdottomasti palattava talvella, kun tunturit on lumen peitossa.

Abiskosta jatkettiin lumoavan Torniojärven alueen (Torneträsk) läpi Kiirunaan, jossa löydettiin vihdoin autokorjaamo. Huh helpotusta! Selvisi, ettei kitinä johtunutkaan laakerista vaan melkein kiinni ruostuneesta jarrupalasta. (Ei varmaan auttanut, kun ruokittiin sauhuavaa rengasta pitkin matkaa vedellä?! Mutta hei, mitä sitä muutakaan vois keksiä, kun rengas on melkein liekeissä?!) Autottomana ihmisenä en ole kovin tuttu autojen osien kanssa, mutta meänkielisen autokorjaajan sanoista ymmärsin, että tultiin korjaamolle juuri ennen, kun olis ollut liian myöhäistä. Onnea oli siis matkassa!

Kiirunan jälkeen auto oli taas tyytyväinen ja matka sai jatkua kohti Enontekiötä. I-H-A-N-A-A! Enontekiön Hetassa meitä odotti Ounasloma Luxury Cottage eli vuokramökki takkoineen ja saunoineen kaikkineen. Suihku, sauna ja puhtaus! Mitä luksusta totta tosiaan! Illalla saimme Nellin kanssa seuraa, kun joukkoomme liittyi kolmaskin seikkailija viiden tunnin bussimatkan päästä Rovaniemeltä. Kolmestaan nautimme rauhaisasta mökkiviikonlopusta, joka sisälsi paljon saunomista ja syömistä sekä Pyhäkeron (Ounastunturi) valloituksen.

Kotimatkalla mietin, mikä koko reissussa oli mieleenpainuvinta. Ensimmäisenä tuli mieleen ihmiset. Sitä on jotenkin vaikea kuvailla sanoin, millaista mielihyvää mä saan ihmisten välisistä kohtaamisista. On niin nautinnollista ja mieltä avartavaa jutustella erilaisten ihmisten kanssa. Yksi hauskimmista tilanteissa oli, kun Norjan Altassa juteltiin paikallisten kalastajien ja karavaanariperheen vanhempien ja lasten kanssa. Se oli jotain niin hupaisaa. Siinä oli samassa porukassa niin bussinkuljettajaa, sahdinjuontiin taipuvaista kalastajaa, päiväkotilasta, koululaista, yliopistoihmistä kuin poliitikkoa.... ja ennen kaikkea eri kansalaisuuksia ja eri ikäisiä ihmisiä. Se oli aivan mahtavaa... aivan mahtavaa...! Mun sydämeni suli niille norjalaisille lapsille, kun ne niin kovin yritti ymmärtää mun hassua suomen ja englanninsekaista ruotsinkieltä - usein tuloksitta. Mutta se ei haitannut yhtään. Ei yhtään! Silti juttu luisti ja meillä oli tosi hauskaa.

Maisemat jäivät tietysti myös mieleen. Onhan Pohjois-Skandinavia nyt ihan vertaansa vailla. Uskomattomia vuonoja, tuntureita, tunturijärviä,... ja Jäämeri! Arktista kauneutta kaikkialla!

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan meidän reissusta.

Terkuin,
Emilia

Aurinkomatka Lofooteille

Hej,

Nyt on Lofooteille jätetty hyvästit ja on aika päivittää kahden harpun matkakuulumisia. Istuskelemme kokkailemassa chili con soyaa muutama kymmenen kilometria ennen Bjerkvikiä. Pieni vinkki reissueväslistaa suunnitteleville: jos haluat syödä chili con carnea/soyaa trangialla kokattuna, ota valmiiksi liotetut pavut mukaan. Lupaan, että näin kuivistakin pavuista saa hyvää sapuskaa, mutta 10 tunnin liotus ja 1,5 tunnin keitto/haudutus käy kokeneemmankin reissukokkaajan hermoille maantien kutsuessa.

Lofootit ovat pienehkö noin kolmensadan kilometrin mittainen saarijono Pohjois-Norjan länsirannikolla. Saarilta nousee toinen toistaan jyrkempiä ja pelottavampia kivisiä vuoria kohtisuoraan hyisestä merestä. Autolla pääsee nykyään ilman erillismaksuja tai lauttayhteyksiä aina saariryhmän kolmanneksi viimeiseen kylään asti eli Å:hon. Kyllä, luit aivan oikein, eikä kyseessä ole kirjoitusvirhe (vaikka sekin olisi mahdollista), kylän nimi on Å. 

Nimestä huolimatta tai ehkäpä juuri senkin takia, Å on kokemisen arvoinen pieni ikiaikainen kalastajakylä. Å:hon kannattaa suunnata joko aamuvarhain tai iltamyöhään. Å:n lähistöllä sillat ja osa teistä on vain yhden auton levyisiä, joten kylä ruuhkautuu turisteista pahasti päiväsaikaan. Caravaanarit ja telttailijat voivat myös yöpyä E10 tien päässä Å:n kylän viimeisellä niemellä ilman maksua. Siellä on luksuksena yöaikaan lukossa olevat vessat. Pieni varoituksen sana on reiluuden nimissä kuitenkin annettava. Siellä on öisin kylmä, jääkylmä. Pakkaa siis kesälläkin toppatakki ja miinusasteita sietävä makuupussi mukaan. 

Jos suunnittelet matkaa Å:hon asti suosittelen myös etsimään kuskiksi kokeneen ja kylmähermoisen kuskin. Matkalla on niin meren alittavia jopa yli 6 km pitkiä tunneleita, mutkaisia teitä 90 km/h nopeusrajoituksilla, pystysuoran vuoren rinteen ja meren väliin rakennettuja teitä ja jyrkkiä laskuja ja nousuja. Matkaa koristaa kuitenkin toinen toistaan upeampia panoraamamaisia maisemia, jotka aukeavat varoittamatta mutkien takaa, siltojen päältä tai nousujen jälkeen. Vaikka olisit kuinka väsynyt, tällä tiellä ei uni kuskia vaivaa.

Nyt matka jatkuu Bjerkvikiin ja mahdollisesti Narvikiin, jos jaksamme mennä sinne vielä tänään. Tämän jälkeen suuntaamme jo Ruotsin puolelle Abiskoon ja Kiirunaan. Katsotaan, mitä matka tuo vielä eteemme! 

-Nelli Bee

Terveiset Tromssasta!

Istuskellaan Smortorget-nimisessä kahvilassa ja muistellaan meidän tähänastista road trippiä. Vasta viisi päivää ollaan oltu reissussa, mutta paljon on ehtinyt tapahtua. Reissu on ollut aivan mahtava! Maisemat on ollu uskomattoman hienoja ja paikalliset ihmiset todella ystävällisiä. Ainoa (iso) miinus on tämä sää, joka on aivan hirveä :D Pohjois-Norjan ilmasto tähän aikaan vuodesta muistuttaa Etelä-Suomen syyssäitä. Välillä sataa ja välillä paistaa, mutta suurimman osan ajasta on ihan hemmetin kylmää, koleaa ja tuulista. Myös selkä ja niskat huutaa hallelujaa autossa ja teltassa nukkumisesta, ja pehmeä kotisänky on mielikuvissa taivaspaikkaan verrattavissa oleva ihanuus, jonka kokemiseen on tosin vielä aikaa.

Rovaniemellä auton peräkontiin lastatut eväät on riittäny matkalle hyvin. Pakattiin mukaan mm. pastaa, riisiä, nuudeleita, tonnikalaa ja näkkäriä. Matkakulut on pysyny pieninä, kun ei ole tarvinnut ostaa ruokaa "lapinlisien" kera. Trangia on siis ollut kovassa käytössä!

Tähänastisista etapeista:

Rovaniemeltä lähdettiin viime keskiviikkona Utsjoelle ja vietettiin eka yö teltassa Norjan puolella Tenojoen rannalla Karasjoen lähistöllä. Aamulla jatkettiin matkaa Nordkappiin. Tuo Euroopan pohjoisin kohta oli niin sumupilvien peitossa, ettei näkyvyys ollut paljon kahta metriä enempää. Sitä vaan arvailtiin, millaisissa maisemissa oltiin ja miten korkealla! Tie kiemurteli jossain vuoriston laella ja kuviteltiin ajavemme kilometrien korkeudessa rotkojen reunalla. Todellisuudesta ei ole mitään tietoa!

Toinen yö vietettiin Laksevin ja Altan välillä vuorten keskellä. Päädytiin nukkumaan autossa kaatosateen vuoksi. Aamulla jatkettiin matkaa Hammerfestin kautta Altaan. Noin 20 km ennen Altaa vuoristotieltä avautu aivan satumaisen upeat maisemat vuonoille. Tie kiemurteli vehreiden tunturimaisemien ja jokien keskellä laskeutuen jonnekin lumihuippuisten vuorten ja Jäämeren suuntaan. Ihan kuin jostain satukirjasta!

Teltan kuivatustalkoot :)

Altassa pystytettiin teltta vuonon perällä sijaitsevalle "rinnetontille" Kåfjordin lähistölle, joka osoittautui myöhemmin karavaanareiden ja kalastajien suosimaksi poukamaksi. Yhteisössä oli tosi lämminhenkinen tunnelma. Lapset juoksenteli teltan ympärillä ja eräs paikallinen kalamies innostui kertomaan meille kalajuttuja suu vaahdoten (ja kaljakuksa kädessä heiluen). Norjalaiset lapset kuunteli huvittuneina meidän auttavan ruotsin, suomen ja englannin sekaista mongerrusta, mutta elekielellä kommunikointi onnistui vallan mainiosti! Tunnelma oli aivan mahtava ja niin kodikas, että päätettiin jäädä vielä toiseksi yöksi.

Altasta jatkettiin matkaa tänne Tromssaan. Oltiin suunniteltu matkan varrelle Norjan ja Suomen rajalla sijaitsevan Halti-tunturin vallottamista, mutta tuo reissu tyssäsi moottorin ylikuumenemiseen jossain 800 metrin korkeudessa keskellä lumihuippuisia vuoria, jäisen Gualas-järven rannalla. Äkkijyrkät hiekkatiet oli Nellin kaksivetoiselle kaupunkikaaralle selkeästi liikaa, joten päätettiin palata takaisin maankamaralle. Vuoristoajo jyrkänteiden reunalla oli varsinainen near death experience eli jännitystä kerrakseen. Oltiin kiitollisia, että selvittiin elävänä tuosta pienestä tutkimusmatkastamme :D

Tämä päivä kulutetaan täällä Tromsassa sivistyksen parissa ja illalla jatketaan matkaa kohti Lofootteja. Jihuu!

Pysykää siis kuulolla! :)

Ps. Nelliltä paljon terkkuja!

-Emilia

Helsingistä Rovaniemelle

Hurraa! Matkan eka etappi on nyt suoritettu onnistuneesti! Kaksi harppua on päässyt turvallisesti Rovaniemelle. Automatka kesti pysähdyksineen 14 tuntia. Matka oli pitkä, mutta leppoisa. Tuli höpötelty niin maailman politiikasta kuin reissusuunnitelmistakin.

Pysähdyimme tankkauspaussilla Heinolan Tähtihovissa ja Suomen keskipisteen huitteilla Pyhäjärven Vaskikellossa. Näiden lisäksi kävimme kutsusta kaffettelemassa taivaallisten herkkujen äärellä Tikkakoskella ja täyttämässä vatsamme tulisilla intialaisilla herkuilla Oulun New Bombayssa.

Nyt huilaamme pari päivää Rovaniemellä Emilian ja Nikon "matalassa majassa". Eilinen meni kolmen viikon ruokashoppailuja tehdessä. Lidliin ja Prismaan upposi lähes neljä tuntia arvokasta lepoaikaa, mutta nyt on ruokaa ;) 

Sitikan pakoputki aloitti viimeistään Vaskikellojen luona epäsäännöllisen pörinän ja helman alle kurkattua paljastui, että pakoputken viimeinen kiinnike on ruostunut poikki. Reissulla tapahtuu ja sattuu. Jesarilla saisi (teoriassa) korjattua myös pakoputken, mutta lienee parempi viedä pikku sitikka ihan oikealle korjaajalle. Kivempi matkustaa pakoputki paikoillaan kuin se sylissä auton sisällä. 

Tänään ohjelmarumerossa on siis autokorjaamolla käynti ja toivottavasti illalla auton pakkaaminen. Tavoitteena on lähteä huomenna keskiviikkoaamusta huristelemaan Inarin kautta Nordkappiin. Saapi nähdä, mihin asti pääsemme ja missä yövymme. Ja saammeko auton kuntoon vielä tänään. Suuntaamme nyt jännityksellä metsästämään autokorjaamoa. Cu later! :)

-NelliBee

Kilpavarustelua sateen varalta

Kaikkihan tietää, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Kesä on kuitenkin kesä ja siitä tulee nauttia ulkona, maksoi mitä maksoi. Mutta millainen on juhannuksen jälkeinen sää Napapiirin pohjoispuolisessa Norjassa hyisen Atlantin rannoilla? Tarkeneeko tällainen etelän heitukka Atlantin jäätävässä tuulessa edes kesällä?

Tämä pohdinta on laukaissut meissä kahdessa harpussa kilpavarustelun hengen. Emilia osti jostain nettikaupasta hiihtohousut ja sadetakin. Ilmeisesti se sadetakki ei kuitenkaan pidä sadetta. Minä ostin jo aiemmin Torstain ulkoilutakin, joka on hengittävä ja pitää niin sadetta kuin tuultakin. Ajattelin selviäväni ilman asianmukaisia housuja reissulla. Katsoin kuitenkin tänään parin viikon sääennustetta Junkerdaliin ja Tromssaan. Luvassa alle +10C ja sadetta suurella todennäköisyydellä koko lähiajanjaksoksi.

Tulin järkiini ja kävin ostamassa kunnon Skilan ulkoiluhousut. Ne pitävät vettä 3000mm asti, pitävät tuulen ulkona ja vielä ovat hengittävät. Lahkeiden helmaan, kun vetää parikierrosta jesaria (turkulainen sana, joka tarkoittaa suomeksi ilmastointiteippiä), voi vaikka kahlata melkein vyötäröä myöten joessa. Jesari on muutenkin elintärkeä varuste reissussa. Olen kahdesti korjannut autonkin jesarilla. Toisella kerralla auton pohja meinasi tippua ja toisella taasen lokari viisti motaria pitkin. Takki ja housut on testattu suihkun alla ja toimivat oikein hienosti :)

Taannoin etsin rinkalle sadevaatetta. Halvimmat maksavat parikymppiä ja niiden laatu on kyseenalainen. Silloin ostin vitosella sadeviitan Prismasta. Hinta korreloi laadun kanssa. Paketin ansiokkaan retrohenkisen kuvituksen innoittamana jaan kuvan sinunkin kanssasi. Jos aurinkoa ei näy reissulla, levitän vain kirkkaankeltaisen lepattavan sadeviittani kaiken komeuden ylle ja liihottelen vuorenhuipulta toiselle.

Tällä erää suurin huoli on rillit. Miten rillit saa pidettyä kuivana sateella? Pitääkö etsiä joku muodikas lippalakki kirpputorilta? Tai sellainen tyylikäs nuuskamuikkuslakki? Sen verran sokeutta löytyy molempien harppujen silmistä, ettei ilmankaan rillejä pärjää. Jos sinulla on joku kikkakolmonen hihassa, autathan meitä selviämään :)

Katsotaan sitten reissussa, kumpi harppu lainaa ja kumman varusteita...

-NelliBee

"Matkaan taas kuljen nyt, suuntaa vaan en kysellyt!"

No niin! Yritän tässä miettiä, miten saisin kirjotettua avauspuheenvuorooni jonkun klassisen ja tyylikkään aloituksen. Mutta miten sitä voi kirjottaa mitään kovin vakavaa, kun taustalla soi Jukka Pojan Siideripissis :D

Nyt kuitenkin asiaan. Ajateltiin Nellin kanssa aloittaa yhdessä kirjottaa blogia meidän maailmanmatkoista ja ihan tavallisesta arkielämästä. Luet siis paraikaa kahden hieman höperön sisaruksen lifestyleblogia. Hienoa! Nelli on paljon kokeneempi somen käyttäjä ja se saa opettaa mulle tuota Instagramia, kun en oo siitä ite vielä ihan perillä. Itsellä kokemusta on lähinnä yliopiston opiskelijablogin kirjoittamisesta ja ainejärjestön webmasterina toimimisesta (nettisivujen tekoa ja päivitystä sekä jonkin verran somea siinä sivussa). Pyrin vastaamaan ensisijaisesti blogin ulkoasuseikoista ja Nelli keskittyy enemmän tuohon tekniseen puoleen. Yhdessä tätä kuitenkin tehdään, joten molemmilla on lusikkansa yhtä syvällä sopassa!

Tuutte huomaamaan, että sisaruksina meissä on Nellin kanssa paljon samaa, mutta jossain asioissa ollaan kuin yö ja päivä. Nelli on meistä kahdesta se sankarillisempi osapuoli. Isosiskona sen tehtävänä on ollu pitää meistä pienemmistä sisaruksistaan huolta, mikä pitää sisällään monenmoista hommaa. Tästä voidaan esimerkkinä heittää, että Nelli on se, joka puhdistaa haavat ja sitoo laastarit, jos esimerkiksi meitsi kaatuu pyörällä. Itse en siihen pysty, koska.... Hyi! Yök! MÄ INHOAN VERTA!

Me ollaan käyty myös partiota. Hahaa! Sitä voi olla vaikea uskoa, mutta totta se on! Olin toiminnassa mukana kymmenisen vuotta. Nellistä en muista. Yhtä pitkään ehkä? Sen kuitenkin muistan, että Nelli oli noilla partioleireilläkin aina se, joka piti siskosta huolta - jos siis osuttiin samalle leirille. Ainakin siltä osin, että Nelli tappo teltan sisälle eksyneitä hyttysiä sillä aikaa, kun mä olin turvassa makuupussin sisällä ja tiedustelin: "Joko sä tapoit ne kaikki?"

Tällasen historiapläjäyksen pohjalta onkin hyvä mainostaa, että ollaan tosiaan viimein (ja once again) lähdössä yhdessä reissuun. Eikä kyseessä oo mikä tahansa viiden tähden lomamatka, vaan lähdetään kiertämään Pohjois-Skandinaviaa rinkka selässä ja teltta kainalossa. Saa nähdä, mitä tästä tulee, nimittäin voi olla, että erätaitojen osalta jotain on viidessätoista vuodessa saattanut unohtua...! No mutta tyypilliseen tapaani pysyn uskollisena sille ajatukselle, että Nelli kyllä hoitaa. Että eiköhän me selvitä!

-Emilia